Tässä on alkaa olemaan nyt reilut 4kk, kun diabetekseni diagnosoitiin ja sen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon.
Suurin "huoleni" diagnoosin jälkeen minulla oli, että miten pystyn urheilemaan enää samalla tahdilla kuin ennen. Kysymyksiä leijaili ilmassa... mitä jos en pysty enää pelaamaan jääkiekkoa? Entä jos en voi enää kilpailla alamäkiluistelussa? Joudunko treenaamaan kevyemmin ja vähentämään treenimääriä? Suurin huoleni ei ollut sinäänsä, että pärjäänkö taudin kanssa vai en, mutta ennemminkin aktiivisiin elämään liittyvät huolet ja miten diabetes vaikuttaa urheiluun. Mielessä kävi jo pahimmat pelot, että joudun vähäntämään urheilua dramaattisesti ja en voi enää tehdä mitä haluan, ja että diabetes rajoittaisi elämääni huomattavan paljon.
 |
| 10.12.2018 tauti diagnosoitiin |
Treenaamisen aloitin jo heti ensimmäisen viikon jälkeen, kun pääsin sairaalasta pois. Aloitinkin hyvin kevyesti, jotta ei tule ylilyöntejä insuliinin annostelun ja treenaamisen suhteen ja olin hieman huolissani, että mitä jos sokerini valahtavat aivan liian alas tai heiluvat ylös alas hallitsemattomasti. Tässä vaiheessa mielessä oli jo 2 viikon päästä oleva kauden toinen alamäkiluistelukisa Itävallassa, johon halusin päästä, mutta en ollut vielä tarpeeksi varma, että pystyn kontrolloimaan insuliinin käyttöä tarpeeksi hyvin stressaavassa sekä intensiivisessä treenissä. Seuraavan 1,5vk aikaan aloin pääsemään hiljalleen kiinni urheilun, ruuan ja insuliinin yhteensovittamisessa vaikka verensokeriarvot heiluivatkin vielä aivan liian paljon. Heräsin ensimmäisten viikkojen aikana useasti hypoihin (liian alhaiset verensokerit) ja toisaalta päivän aikana sokerit olivat monesti aivan liian korkealla. Tässä vaiheessa oli ruvettava miettimään hieman enemmän, että miten pystyn välttämään näitä matalia ja huippuja, sillä en voisi lähteä kisaamaan, jos en saa sokereita kuriin ja minulla ei ole itsevarmuutta, että pystyn hallitsemaan niitä erilaisissa tilanteissa.
No kisat tuli käytyä ja sokerit pysyivät kurissa mikä toi luonnollisesti itseluottamusta, että tämän kanssahan pärjää paremmin kuin hyvin, kuhan saa enemmän kokemuksia alle ja eteen tulee eri intensiivisiä treenejä ja erilaisia tilanteita.
Nyt kun 2019 on kääntynyt jo huhtikuun puolelle, tunnen että minulla on lähes täysin kontrollissa miten minun tulee syödä ja käyttää insuliiniä kun urheilen ja osaan arvioida tilanteen urheilun intensiteetin mukaan. En ole varmaan koskaan ollut näin aktiivinen 3kk aikaan kun olen tänä keväänä ollut, joten diabetes ei ole estänyt minua siis tekemästä yhtään mitään. Päinvastoin se on ehkä tuonut motivaatiota näyttää, että tämä tauti ei vaikuta elämään ja, että sen kanssa voi elää aivan normaalia elämää, vaikka joutuukin sokereita mittailemaan ja insuliiniä piikittelemään. Treenejä on takana 2019 vuonna jo 60, joten ei tässä ole ollut aikaa tekosyille. Suurin osa näistä koostuu alamäkiluistelusta ja jääkiekosta ja valitettavast salilla ei ole tullut käytyä kuin 14 kertaa sitten marraskuun lopun. Tämä tarkoittaa käytännössä alle kerran viikossa.
 |
| Treenit: Tammi-Maaliskuu 2019 |
Kaikki tämä on loppupeleistä itsestä ja omasta halusta kiinni. Osa ei uskalla koittaa, eikä edes halua ja diabetes voi toimia tekosyynä jättää jotain tekemättä. Tätä se ei saisi olla ja mielestäni taudin kanssa voi elää aivan normaalia elämää, ilman että sen pitäisi antaa rajoittaa liikaa. Uskaltakaa koittaa urheillua, testatkaa miten urheilu vaikuttaa teihin ja insuniilin käyttöön. Ja muistakaa - liikunta on aina hyvästä, niin keholle kuin mielelle!
Sosiaalisen median linkit:
